Lasitettu terassi nostaa asuntosi arvoa

02.01.2023

Sijoitus joka maksaa vielä itsensä takaisin

Uutta asuntoa hankkiessa sen eteenpäin myyminen ei välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Eikä luonnollisesti tarvitsekaan olla. Mutta silti on hyvä muistaa, että oma koti on aina sijoitus, jonka realisointi saattaa hyvinkin tulla joskus vielä ajankohtaiseksi. Siksi asunnon remontointia ja varustelua suunnitellessa on vain järkevää pohtia valittujen ratkaisujen vaikutusta kohteen jälleenmyyntihintaan. Laadukkaasti toteutettu lasitettu terassi nostaa tunnetusti asunnon arvoa, ja maksaa näinkin itsensä vielä joskus takaisin.

Asuntojen hintoihin vaikuttavat lukuisat vaihtelevat syyt, joihin kaikkiin kuluttajan on vaikeaa ellei mahdotonta vaikuttaa. Esimerkiksi sijainnille me emme tunnetusti voi mitään. Onneksi monet asiat ovat kuitenkin myös itsestä kiinni. Kiinteistön kunnosta huolehtiminen on monille itsestäänselvyys, mutta harvempi tulee ehkä ajatelleeksi, että lasitetun terassin voi hankkia jo pelkästään vain oman asunnon arvoa nostamaan. Terassi on usein melko arvokas investointi, mutta lisätilan neliöhinta ei ole lopulta kovin suuri ja usein asunnon ostaja arvottaa lisätilaa enemmän kuin se on tullut kiinteistön myyjälle maksamaan. Terassin tuomat lisäneliöt vaikuttavat usein siis suoraan asunnon markkina-arvoon.


Lasitettu terassi on merkki asunnon arvostuksesta

Lasialumiiniterassin ostaminen on pitkäikäinen investointi. Alumiiniterassi kestää aikaa hyvin. Se on vielä kymmenien vuosienkin kuluttua hyvässä kunnossa ja nostamassa asunnon arvoa. Ja Lukkanin nimen mukana lasiterassiin tulee vielä kaupanpäälle erityinen laadun tae. Hyvin suunniteltu laadukas lasiterassi myös usein parantaa kiinteistön ulkonäköä ja nostaa sen arvoa sitäkin kautta. Ja bonuksena kuluttaja saa tietysti kaikki lasitetun terassin hyödyt.

Asumismukavuus on asia, jota varmasti jokainen asunnon hankkija uudessa kohteessa käydessään miettii. Ja koska me huolehdimme niistä joista välitämme, on hyvässä kunnossa pidetty koti selkeä viesti myös yleisestä asumisen toimivuudesta. Huolellisesti suunniteltu, laadukkaista materiaaleista rakennettu Lukkanin lasitettu terassi kertoo siitä, että tästä asunnosta on pidetty erittäin hyvää huolta. Mikä voisikaan olla parempi viesti uuden asunnon hankintaa pohtivalle ihmisille? Kyllähän sitä tässä mielellään itsekin asuisi!